perjantai 20. heinäkuuta 2012

Päivä torilla ja ostoksilla.

Nyt on tullut vain ja ainoastaan käsityö päivityksiä. Tässäpä jotainmuutakin meidän elämästä. Tämä päivä oli kyllä huippu. Pitkästä aikaa oli aurinkoista eikä satanut vettä. Niinpä lähdettiin torille taikuri esitystä katsomaan. Taikuri ei niin kiinnostanut, mutta makkaraa syötiin
ja lettuja kanssa. Lakujakin ostettiin. Mutta kaikkein paras juttu oli vanhat traktorit:
a
Ei meinattu pois päästä noiden luota. Torilta suunnattiin puistoon ja mummon luo. Siellä odoteltiin ,että isukki pääsee töistä ja lähdettiin shoppailemaan. Ollaan tosi aikaisessa, mutta ehken ihan hvyä jotta löytyy tavaraa ja ettei käy niin että vauva yllättääkin ja syntyisi hyvissä ajoin (as if!!!). Niin siis isoin poika aloittaa eskarin ja hänelle ostettiin reppu, penaali, kumpparit ja sadetakkikin. Tässä ostokset:
Ai miten niin AngryBirds fani?! =D Ihanan kallista. Sadetakki oli löytö!! Me ollaan pojan kanssa nyt tää viikko nahistu sadetakista. Hän ei haluaisi mitään takkia päällensä. Meillä ollut vain normi takkeja jotak pitää vettä. Tätä takkia sit ehdotin kun silmiin sattui ja hän hyväksyi sen. Ja se miellyttää äitin silmää!On Reiman takki ja oli alessa, maksoi 15€, ei paha Myös påienemmille varakumureita ostettiin. Keskimmäinen sai myös talvikumurit valmiiksi kun ne oli -40% alessa.
Ei hassumpi päivä ollenkaan, vaikka ompelukone ja saumuri tuottaakin tuskaa. Ne meinaan temppuilee urakalla. Koitan pärjätä niillä vielä hetken ja sit huoltoon kun vauvakin syntyy eikä ehdi ennee ommella..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti