sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Taulu seinälle ja bodeja päälle ;)

Pitkään ehdin haaveilla tästä Vallilan kankaasta seinälleni. Kangas on vallilan Kotiinpäin kangas ja tämä sopii meille siksi niin hyvin, että meidän talon nimessa on joutsen ja joutsenet lentävät meidän talon yli viereiseen järveen (siitä talon nimi aikanaan tulikin..)
Niinpä miehen kanssa yhdessä näpäytettiin tehdä taulu, kun viimein paikallisesta kangaskaupasta kankaan bongasin ja ostin kun olivat -15% alessa.




Minä oon rakastunu, nimittäin bodeihin ;D Näitä on vaan niin ihana tehdä. Ja ihana saada Myylle päälle. Kaava on sama kuin täällä pilvibodyllä. Ihanaa näissä bodeissa siis ompelussa oli se, että keksin paikallisesta kangaskaupasta myyjän avustuksella neppinauhan bodeihin!! Senkun ompelin ne kiinni, ei tarvinnut takoa neppejä kiinni. '

Tänään valmistui nämä:


Ja tarpeeseen tulevat, kun katsoo mitä tahtia Myy puklailee vaatteita pesuun =( Huono päivä ollut tänään toisella, kun unohdin aamulla antaa lääkkeen..

Kaava: OB 6/12 Kisuliini (toiseen lisäsin pituutta omavaltaisesti eli on kokoa 74)
Kangas: pehemiältä käpyseni luomujoustofrotee ja kissa on kanssa Pehemiältä. Resoreista ei varmuutta. Neppinauha Paikallisesta kangaskaupasta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti